Tutustu turvallisuusohjeisiimme

Hello Dolly! -näytelmän näyttelijöitä.

Hello Dolly! - Riemastuttava musikaalikomedia!

19.10.2024 saa ensi-iltansa Valkeakosken kaupunginteatterin suurtuotanto musikaali Hello Dolly!

Dolly Levi järjestää kaiken nappirasioista naimakauppoihin tässä iloisessa, 1890-luvun New Yorkiin sijoittuvassa musikaalikomediassa. Nyt leskirouva on päättänyt palata rakkauden rintamalle ja järjestää itsensä naimisiin saidan kauppias Horace Vandergelderin kanssa. Enää on vain saatava mies suostuvaiseksi. Samalla pitäisi järjestää Horacen sisarentytär naimisiin köyhän taiteilijan kanssa. Horacen kauppa-apulaiset puolestaan käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja karkaavat päiväksi katselemaan New Yorkin ihmeitä ja etsimään ensisuudelmaa.

Hurjavauhtisen päivän aikana lemmenkarusellissa sekoittavat päänsä niin nuoret kuin vähän vanhemmatkin. Hilpeä sanailu, tarttuva musiikki ja verraton päähenkilö ovat tehneet näytelmästä kestosuosikin.

Musikaali perustuu Thornton Wilderin romaaniin The Matchmaker. Gene Kelly ohjasi Hello Dollysta useita Oscareita kahmineen elokuvan, jonka pääroolissa nähtiin Barbra Streisand.

Nyt Valkeakosken Dollyssa taituroi yli 20 hengen näyttelijäjoukko ja suuri musikaaliorkesteri. On iloa ja väriä! On sykähdyttävää musiikkia, näyttäviä tansseja ja lennokasta menoa! Todellinen piristysruiske syksyyn!

Esitykset ajalla 19.10. – 14.12.2024.

Huomaa edulliset lippuhinnat!

Esitys on teatterin suurella Hellin -päänäyttämöllä ja esityksen arvioitu kesto on 2 h 30 min. väliaikoineen.

Esityksen oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.

Kuva: Harri Salminen.

Osta lippuja

Lippu.fi