Tutustu turvallisuusohjeisiimme

Toimintakertomus

Ohjelmistopolitiikan ytimenä oli rakentaa teatterin ympärivuotinen monipuolinen kulttuuritarjontaa idealla; jokaiselle jotakin. Monenlaisin tuottein ja sisällöin pyrittiin tavoittamaan erilaisia katsojaryhmiä vuoden aikana.

Vuosi 2023 oli upea niin teatterille kuin Valkeakoskilaisillekin. Vietimme Valkeakoski 100-vuotta, eikä rummun pärinää ja upeita elämyksiä jäänyt uupumaan tältä loistokkaalta vuodelta!

Keväällä sai ensi-iltansa koko perheen musiikkinäytelmä Kolme iloista rosvoa. Näytelmässä energinen ja taitava näyttelijäjoukko sai loistaa ja komeasti ilmoille kajauttaa, kaikille jo tutuiksi tulleet sävelmät. Kevään vierailu Hajuvesi sykähdytti Vilho-näyttämöllä ja Hellin-näyttämölle saimme upeat vierailut Rakkauskirjeitä sekä Parasta ennen.

Syksyllä Minna Kangas ohjasi ja dramatisoi Anneli Kanton menestysromaaniin pohjautuvan Veriruusut. Vahva ja väkevä teksti antoi unohtumattomat puitteet satavuotisjuhlaesitykselle, jonka Minna herätti henkiin lähes kolmikymmenpäisen näyttelijäjoukon avulla. Näytelmä kertoo syyllisiä osoittelematta ja voittajia esille nostattamatta Valkeakosken hamekaartin traagisen tarinan. Syksyn vierailuesitykset olivat Suorituspaineita Vilho-näyttämöllä ja Hellin-näyttämöllä Lava-ammuntaa. Lastenmusikaali Varamummo jouduttiin ikävä kyllä perumaan.